Ilmalämpöpumput – lämpöpumput – tietoa ja vertailu

Ilmalämpöpumput, joista saatetaan joskus käyttää myös nimitystä lämpöpumput, ovat tulleet suosituiksi viimeisen vuosikymmenen aikana. Lämpöpumppu-nimityksellä oikeastaan tarkoitetaan kategoriaa, johon kuuluu muun muassa ilmalämpöpumppu, maalämpöpumppu ja poistoilmalämpöpumppu. Ilmalämpöpumpun avulla voidaan lämmittää asunnon sisällä olevaa ilmaa tuomalla ulkoilmaa pumpun läpi sisälle. Sisäilmaa voidaan myös jäähdyttää päinvastaisella toimenpiteellä.

Erityisesti juuri Suomessa väkilukuun suhteutettuna ilmalämpöpumppujen myynti on ollut voimakasta Euroopan alueella. Myyntimäärät liikkuvat kymmenissä tuhansissa myydyissä ilmalämpöpumpuissa vuosittain, joten aivan pienestä liiketoiminnasta ei ole kysymys.



Lämpöpumppujen suosio selittyy tietenkin sillä, että ilmalämpöpumppu vähentää energiantarvetta ja näin ollen säästää rahaa lämmityskustannuksissa. Säästöihin vaikuttavat kuitenkin oleellisesti päälämmitystapa, lämpötila ulkona erityisesti talviaikaan ja pumpun käyttö- ja asennustapa. Jos taloa lämmitetään sähköllä, käyttämällä ilmalämpöpumpulla varustettua sähkölämmitystä voidaan kulutetun sähkön määrässä päästä jopa yli 40% säästöön. Hyvin usein säästö on kuitenkin luokkaa 30-40%. Tämä voi olla hyvinkin merkittävä säästö, jos lämmitys sähköllä on aiemmin maksanut paljon.

Ilmalämpöpumpun suorituskertoimella tarkoitetaan käytetyn sähkön ja synnytetyn lämmön välistä kerrointa. Jos suorituskerroin on vaikkapa 4 (eli COP 4), tämä tarkoittaa, että 1 kWh sähköenergiaa käytettynä lämpöenergian siirtämiseksi synnyttää 4 kWh lämpöä. Mitä korkeampi ilmalämpöpumpun suorituskerroin on, sitä tehokkaampi pumppu on. Suorituskertoimeen vaikuttaa suuresti lämpötila ulkona. Jos ulkona on muutama plusaste, nykyisten ilmalämpöpumppujen kerroin on yleensä yli viiden, mutta jos pakkasta on ulkona vaikkapa 15 astetta, suorituskerroin saattaa laskea lukemaan 2.

Myynnissä on nykyään lukuisa määrä erimerkkisiä ilmalämpöpumppuja ja niihin saatavia varusteita. Näitä merkkejä ovat Panasonic, Midea, Mitsubishi, Sanyo, Hitachi, IVT, Samsung, Toshiba, Haier, LG, Daikin, Jämä, Fuji Electric, Sharp, Argo ja Fujitsu.

Ennen ilmalämpöpumpun ostamista on hyvä katsoa lämpöpumppujen vertailu. Vaikka vertailu onkin jo vuodelta 2009, siitä saa kuitenkin suuntaa-antavaa tietoa ilmalämpöpumpuista. Keskeisiä asioita jotka vertailussa on selvitetty ovat laitehinnat, asennustöiden, tarvikkeiden ja matkakulujen hinnoittelu, ilmalämpöpumppujen kokonaishinta, myönnettävät takuut, tarvikkeiden ja varaosien saatavuus, markkinoilla myytävät tuotteet.

Vertailu on täällä: Kuluttajavirasto: ilmalämpöpumppuvertailu

Ilmalämpöpumput.fi
Tukes: Ilmalämpöpumput
LämpöYkkönen: Ilmalämpöpumput
Sanyo-ilmalämpöpumput